|

Tarvitseeko julkinen sektori tekoälyherätyksen?

Millainen julkinen hallinto meille on rakennettu?

Olen kuullut sanottavan, että julkisen sektorin tehtäviä ei voisi helposti korvata tekoälyllä. Jos tekoäly pystyy tekemään hyvää tieteellistä tutkimusta ja pärjäämään vaativissa päättelytehtävissä ihmistä paremmin, niin ihmettelen pohdintaa, miksi julkisen sektorin tehtävät olisivat niin vaikeita, että tekoäly ei voisi niitä tehdä.

Sanotaan, että on utopiaa, että valtaosa tehtävistä olisi korvattavissa tekoälyllä. Ymmärrän, jos lainsäädäntö on este. Silloin ei voida toimia vastoin lakia. Se ei kuitenkaan muuta peruskysymystä, että tehtävät olisivat niin vaikeita, että tekoäly ei voisi niistä suoriutua. Ja sitä paremmalla syyllä meillä tulisi olla päättäjiä, jotka ymmärtävät, mitä lainsäädännön muuttaminen vaatii, jotta tehtävien hoitaminen tekoälyllä on mahdollista. Jos vedotaan lainsäädäntöön ja hyväksytään se, että palveluita ei ole mahdollista tehostaa ja parantaa laatua tekoälyllä, niin sanon, että lakiin vetoaminen on henkistä laiskuutta. Päättäjillä tulisi olla kunnianhimoa.

Minulla oli 80-luvulla virka Keski-Suomen lääninhallituksessa. Parin vuoden jälkeen kuitenkin vaihdoin valtion pitkän leivän kaupalliseen uraan. Ei ole enää läänejä. Mutta tilalle on tullut monta kerrosta julkista hallintoa: ollut AVI ja ELY, maakuntahallinto, hyvinvointialueet ja iso määrä kuntien omistamia inhouse-yhtiöitä kilpailemassa yksityisen sektorin liiketoiminnan kanssa. Ehkä tässäkin olisi jotain karsittavaa ja sopeutettavaa?

Usein tuodaan esille, että julkisen sektorin tarkoitus on työllistää ihmisiä, ja sen johdosta heitä ei voitaisi korvata tekoälyllä, koska se aiheuttaisi työttömyyttä. Tekoäly tulee muuttamaan joka tapauksessa työtehtäviä. Tällä hetkellä on nähtävissä, että iso osa tehtävistä voidaan korvata tekoälyllä. Tulevaisuudessa huomattava osa. Miksi hyväksyisin, että julkinen sektori voisi toimia vastoin tätä kehitystä?

Minun ajatuksissani julkinen sektori tuottaa palveluita veronmaksajille. Sen tehtävänä on tuottaa ne laadukkaasti ja mahdollisimman kustannustehokkaasti. Julkisen sektorin ensisijainen tehtävä ei ole työllistää. Ja nyt en tarkoita varhaiskasvattajia, opettajia tai sairaanhoitajia.

Ystäväni, arvostettu AI-yrittäjä totesi minulle keskustellessamme, että se, mikä ei ole fysiikan lakien vastaista, on mahdollista. Jos tekoäly osaa tehdä tiedettä, miksi ei myös julkisen hallinnon tehtäviä?